Järvenpään kaupunki ulkoisti henkilöstöhallinnon palvelunsa KuntaProlle. Kysyimme neljältä uudelta kuntaprolaiselta, miltä muutos on tuntunut parin kuukauden kokemuksen perusteella.

Leena Mykkänen, palkkasihteeri

– Kaikki on mennyt paremmin kuin edes osasin kuvitella. Siirtymä meni oikein hyvin ja meidät otettiin tosi mukavasti vastaan Tuusulan KuntaPron palvelukeskuksessa. Oli hyvä juttu, että meille järjestettiin ensimmäinen muutostyöpaja lähes heti, kun kuulimme päätöksestä.
– Työnkuvani on pysynyt hyvin pitkälle samanlaisena kuin aiemminkin. Titteli vaihtui meillä kaikilla henkilöstösihteereillä palkkasihteeriksi. Suora palvelusuhdeneuvonta jäi pois, kun HR-asiakaspalvelu hoitaa yhteydenotot. Se selkeyttää työnkuvaa ja päivän rytmiä, kun voin vastata järjestelmän kautta tuleviin viesteihin omassa aikataulussani.
– Uutta on toki paljon ja talon tavat erilaisia. On erilaista palvella yrityksen asiakasta kuin olla kaupungilla töissä.

 

Tommi Kemppinen, palkkasihteeri

– Aluksi muutos pelotti, kun ei tiennyt mitä tuleman pitää. Olin kaupungilla töissä yli 9 vuotta. Meillä oli pienemmät puitteet ja resurssit, ja olimme haavoittuvaisempia, sen olen käsittänyt nyt jälkeenpäin. Nyt ei ole mitään valittamista!
– Siirtymävaiheessa KuntaPro on tukenut meitä todella hyvin. On varmempi olo kun on iso porukka tekemässä ja asiat hoituvat pilven kautta. Tarvittaessa löytyy tuuraajia. Populus-järjestelmä on sama kuin ennenkin, joten sitä ei tarvinnut erikseen opetella.
— Työmatkaa minulla oli aiemmin 300 metriä, nyt kymmenen kilometriä, mutta ei se haittaa. Se on vain vartti per suunta autolla.
— Tuusulan toimistolla on hyvät puitteet ja hyvä porukka. Pitkänä miehenä sain Martelan tuolinkin tilaustyönä ja käytössäni on moottoripöytä.

 

Tiina Veijanen, palkkasihteeri

— Hyvillä fiiliksillä tässä ollaan. Kun päätös tuli, olin työstänyt asiaa jo jonkin aikaa. Yritin miettiä heti alusta asti muutoksen hyviä puolia, vaikka jännitti. Helpotti, kun konkreettinen muutos lopulta tapahtui.
— Olemme siirtyneet kaupungin tukipalvelusta yrityksen ydinosaajiksi. Koen, että meillä on erilainen rooli osaajina, kun olemme omien ammattilaistemme joukossa. Kunnille ja kaupungeille ei ole luvassa lisäresursseja. Nyt meillä on kollegat tukena ja ammattimaisuutta ympärillä. Kun on hartioita enemmän, se on meille valtavan iso juttu.
— Muutos antaa ehdottomasti myös uusia mahdollisuuksia omaan kehittymiseen. KuntaPro on koulutusmyönteinen, se tuo motivaatiota omaan tekemiseen. Tässä on kuitenkin 30 vuotta vielä eläkeikään!
— Minulla on täällä Tuusulassa tervetullut olo. Meidät on otettu uusina työkavereina, eikä taakkana. Tämä on ollut KuntaProlta esimerkillistä toimintaa.

 

Riitta Suokas, palvelupäällikkö

— Epävarmuutta oli ilmassa monta vuotta. Oli helpotus kun päätös tuli, vaikka jotkut työntekijät olivat kauhuissaan ja ajattelivat jopa vaihtaa työpaikkaa.
— Parasta oli, että työpajat pistettiin heti käyntiin ja toiveeni oli, että muutos tehdään kertarysäyksellä ja nopealla aikataululla. Asioita käytiin läpi ja todettiin, että muutos ei olekaan huono juttu. Epäilijöidenkin kelkka kääntyi nopeasti ja märehtiminen loppui. Se pelastaa paljon, kun ei ole vastarintaa.
— Työnkuvani ei muuttunut, mutta sain tiimiin kuusi työntekijää lisää ja meitä on nyt 14. Vastaanotto on ollut esimiehenä hyvä. Tuusulassa on positiivinen porukka!